Jos edellisessä postuksessa hehkutettu moottoripyörämatka oli Vietnamin vierailuni kohokohtia, matka Saigoniin eli Ho Chi Minh Cityyn ei mennyt yhtä ruusuisasti.
Matkasin Danangista Saigoniin yöjunalla. Sen oli tarkoitus olla perillä seuraavana päivänä neljän aikoihin iltapäivällä. Kun aamulla heräsin, juna oli pysähdyksissä. Ja pysähdyksissä se pysyi seuraavat reilut seitsemän tuntia. Kukaan ei ainakaan englanniksi osannut selittää, mitä oli tapahtunut. Ilmeisesti jollain välillä oli käytössä vain yksi raide, sillä jatkoimme matkaa heti kun vastaan tuleva juna oli ohittanut meidät. Siis heti sen seitsemän tunnin jälkeen.
Tämä tarkoitti, että olin Saigonissa vasta puoli kahdeltatoista yöllä. Aseman ulkopuolelta lähdin yhden mototaksikuskin matkaan. Kun keskustelimme hinnasta, huomasin, että toinen silmä näytti sokealta. No jos se ei ollut, niin sitten oli suunnistustaidoissa pahasti vikaa. Pyörimme ympyrää, ajoimme jopa oikeaa tietä, mutta jostain syystä mies kääntyikin äkkiä jollekin sivukadulle. Pysähdyimme tasaisin väliajoin kysymään reittiohjeita. Lopulta eräs mies selitti minulle englanniksi ohjeet ja neuvoin kuskin oikeaan paikkaan käsillä heiluttaen.
Seuraavana aamuna lyhyen yön jälkeen lähdin ostamaan bussilippua seuraavaan kohteeseen, Rach Giaan. Onneksi toimisto oli korttelin päässä hostellilta, sillä ilma oli tukahduttavan kuuma. Mutta ei, juuri Rach Giaan sieltä ei saanutkaan lippua. Joten ei kun mototaksi alle ja hikisenä toiseen firman toimistoon, josta sain piletin. Yritin kysellä minne minun pitää illalla mennä, mutta nainen huitoi minut istumaan ja odottamaan. Kävikin ilmi, että lippu oli viiden minuutin päästä lähtevälle vuorolle, kun leidi hätisteli minua toimiston eteen pysähtyneeseen autoon. Ei ei, yöbussiin! Korjaustussia tikettiin ja uusi aika tilalle.
Illalla säätö huipentui siihen, että istuin hostellin aulassa, kun vanha mies tuli kaupittelemaan sanomalehtiä. En ostanut, mutta puhelimeni lähti miehen mukaan pöydältä aivan käteni vierestä. Ärsytti lankeaminen tälläiseen klassikkotemppuun, vielä kun olen aina tosi tarkka kamoistani. Paitsi tietty juuri tällä kertaa. Joten ei kun sim-korttia sulkemaan, kaikki salasanat vaihtoon ja niin edelleen. Ollaan nyt sitten jouluun asti ilman puhelinta, perkele. Tietenkään hostellin wifi ei toiminut, joten lopulta menin naapurihotellin verkkoon. *Lisää tähän pari riviä kirosanoja. Ja vielä pari lisää.*
Jotain hyvääkin päivään mahtui: join erinomaisen mangosmoothien katukeittiössä. Kuva siitä on tosin siellä pirun puhelimessa. Mutta maukas oli.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti