"Rautatientori was more impressive than this when I first saw it." Olihan muurissa Maon komea potretti, mutta muuten Taivaallisen rauhan aukio ei tehnyt Manuun suurta vaikutusta (tai sitten Rautatieaseman bussilaiturit ovat paljon vaikuttavammat kuin muistan.) No, moni muu asia Pekingissä sai kyllä meidän suut loksahtamaan auki.
Ensinnäkään kartat eivät auta mitään, sillä kaupunki muuttuu niin nopeasti. Googlen karttaa ja paperikarttaa ei voinut edes kunnolla verrata keskenään eikä se oikeastaan haitannut. Todellisuus ei nimittäin vastannut täysin kumpaakaan. Edes taksikuskit eivät osaa suunnistaa katujen nimillä. Metro laajenee niin nopeasti, että jopa metrolipun kartta oli vajavainen. Hotellista löysin vuodelta 2005 vanhan matkaoppaan, jossa linjoja oli kolme ja nekin aika lyhyitä. Nyt niitä on kymmenen enemmän ja ne risteilevät kuin sienirihmasto.
Taivaan temppeliä ympäröivästä puistosta löytyi oikea vanhusten Jersey Shore. Papparaiset vetivät leukoja ilman paitoja (yksi nousi tangolle kävelykepin avulla), mummot nostivat jalkansa tangolle spagaattiin ja vannon, että näin aiemmin puistoon rollaattorilla saapuneen miehen hölkkäävän ohitseni. Toki urheilu ei vaadi puistoympäristöä: pari kaverusta pelasi sulkapalloa keskellä kiireistä katua. Kadulla sai myös hiuksensa leikautettua ja eräs mies oli raahannut toimistotuolin ruuhkaisen kadun parkkipaikalle ja nukkui tuolissa paikkaa varaten. Tien vieressä onnistuu todistettavasti hyvin myös pingis, lautapelit ja takaperin kävely.
Vessahädän iskiessä ei hätää, julkisia ilmaisia toiletteja löytyy joka nurkalta. Osan niistä Pekingin turismihallinto on tähtiluokitellut. Täytyy myöntää, että kyllä neljän tähden vessa aina kahden tähden voittaa: olihan paremmassa paperiakin.
Ja miten kaikki on niin pirun suloista? Edes ummetuslääkettä ei varmaan myydä ilman söpösti hymyilevää, jättisuurilla silmillä tapittavaa piirroshahmoa. Jopa poliisien kylteistä löytyy näitä hahmoja.
Hipsterikadulla oli paja, jossa sai maalata oman keraamisen Grumpy Catin. Oikea sellainen tepasteli liikkeen lattialla. Samalla alueella kymmenpäinen joukko valokuvaajia räpsi ravintolan ikkunassa poseeraavasta naisesta kuvia. Joku julkkis varmaan?
Parin päivän päästä näimme ryppään ihmisiä puhelimet ja kamerat ojossa suuren kauppakeskuksen ovella. Joku tärkeä tyyppi taas? Seurue kulkikin pian ohitsemme: talutushihnassa kaksi salamavaloissa viihtyvää laamaa. Tämän jälkeen ei yllättänyt toisessa ostoskeskuksessa ravintola, jonka tuolit olivat vessanpyttyjä, seinää koristivat pisuaarit ja sohvalla komeili kakkakasoja imitoivat tyynyt. Söpöillä naamoilla tottakai.
Kaikilla, siis oikeasti kaikilla, on tablettien kokoiset jättiälypuhelimet, jotka saavat iPhonen näyttämään kääpiöltä. Hutongien hurmaavista katukeittiöistä jätevedet viskataan suoraan kadulle. Ohi päristelee tuunatuja mopoviritelmiä, ja naamalle vyöryy savusumua, jonka takia näkyyvyys jää pariin sataan metriin. Temppelin pihalla suitsukkeista nousee sankka savupilvi: kylteissä kehotetaan polttamaan enintään kolmea tikkua ja silti valtaosalla roihuaa kädessä iso tukko.
Ihanan kaoottinen Peking teki minuun suuren vaikutuksen. Ja myös Manuun, niin kuin aikanaan ilmeisesti myös Rautatientori.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti