Kesto: 5.–7.11.2014, Bangkok-Butterworth 21 h, (Butterworthissa 9 tunnin odotus), Butterworth-Kuala Lumpur 7 h
Hyvästi karaokevideomaratonit ja epämääräisen pituiset pysähdykset keskellä maanteitä. Moido nestehukka, kun ei uskalla juoda paljon mitään harvojen vessataukojen pelossa. Goodbye päättärit, joiden sijainnista ei ole tietoa: siinähän neuvottelet taksikyydin hinnasta, kun ei hajuakaan onko hostelli nurkan takana vai toisella puolella kaupunkia.
Vihdoin oli siis aika hypätä taas raiteille ja junailla Thaimaasta Malesiaan. Olen vuosia sitten matkustanut samalla junavuorolla, tosin vain Etelä-Thaimaahan asti, joten tiesin vähän mitä odottaa. Enkä pettynyt.
Thaimaalaiset yöjunat ovat kunnon tilaihmeitä. Ensin istutaan iltapäivä mukavissa, leveissä istuimissa. Yön lähestyessä henkilökunta laskee katosta yläpedit, taittelee alapedit penkeistä ja petaa sängyt salamavauhtia. Luksuksena oman paikan eteen saa vedettyä verhot.
Juna oli yllättäen lähes tyhjä, ainakin minun vaununi. Lähdön jälkeen ravintolavaunun henkilökunta tuli esittelemään ruokalistaa. Jossa oli kasvismenu! Onneksi olin säästänyt toiveikkaana bahteja matkalle, jokin tällainen toiveuni mielessäni. Niinpä muutama tunti lähdön jälkeen sovittuna ajankohtana tarjoilija tuli taittelemaan penkkini eteen pöydän ja toi mukanaan kahta erilaista kastiketta, riisiä, tofukeittoa, ananasta ja mehua. Ei ollut suomalaisen ravintolavaunun nuhjaantuneita juustoreissareita ikävä.
En voi väittää tässä junahuumassanikaan, että meno olisi ollut kovin tasaista. Yöllä heräsin silloin tällöin, kun iskeydyin joko seinään tai käsinojaan. Aamulla saavuimme Thaimaan ja Malesian rajalle. Jouduimme ottamaan kamat ja nousemaan junasta, mutta kummankin maan passintarkastus oli ystävällisesti isketty samaan rakennukseen. Niinpä kiersin kierroksen keräämässä leimoja passiin ja aukaisemassa täyteen ahdetun rinkan, jonka sisältöä rajavirkailija vilkuili ylimalkaisesti. Verovapaata alkoholia olisi saanut hankkia tiskiltä passikoppien väliltä.
Butterworthiin saavuimme täysin aikataulussa yhden aikaan iltapäivällä. Taskussani oli yhä 40 bahtia, jotka sain joltain virkapukuiselta tyypiltä junassa. Hän pyysi kirjoittamaan nimeni paperiin, jonka oletin olevan jonkinnäköinen matkustajalista. Sitten sain rahat käteen. Kun katsoin hämmentyneenä, hän viittoili jotain ja oletin että rahat saava taho tulee niitä kyllä minulta kysymään. No eipä tullut ja rahat ovat minulla vieläkin.
Valitettavasti saamani setelit olivat Thaimaan valuuttaa, sillä minulla ei ollut lainkaan paikallista rahaa (no ei niin, että niillä 40 bahtilla eli noin eurolla olisi Kuala Lumpuriin asti päässyt...). Juna-asema oli perusteellisessa remontissa eikä lipunmyyntiparakissa ollut rahanvaihtoa automaatista puhumattakaan. Sain kuitenkin ystävälliset neuvot pujotella läpi rakennustyömaan keskustaa kohti. Rinkka selässä, reppu edessä lähdin taivaltamaan oikeaan suuntaan. Yhtään jalankulkutietä en nähnyt vaan kiemurtelin autojen välistä.
Aika pian löysin pankin. Mikään korteistani vaan ei toiminut eikä tässä pankissa ollut rahanvaihtoa. Sain ohjeistuksen eteenpäin toiselle pankille. Siellä ei myöskään ollut rahanvaihtoa eikä kyllä automaattiakaan. Mutta jälleen minua viittoiltiin eteenpäin ja päädyin hämärännäköiselle kiskalle, josta sain rahaa ja vielä ihan hyvällä kurssilla. Kun vihdoin saavuin takaisin asemalle (rakennustyömaan läpi), olin yksi iso hikilammikko. Sain ostettua lipun Kuala Lumpuriin, mutta enempää en sitten saanutkaan aikaiseksi. Butterworthissa ei ole mitään (oikeasti, ei mitään), mutta sieltä pääsee Penangin saarelle. Olisin ehkä ehtinyt sinne, mutta ajatus kamojen roudauksesta houkutti yhtä paljon kuin bussimatkustus.
Niinpä parkkeerasin itseni parakin penkille ja katsoin telkkarista malesialaisia saippuaoopperoita. Nettikin toimi hyvin. (Päätin kirjautua siihen verkkoon, jossa ei kysytty passin numeron ja tulotietojen lisäksi rotua.)
Lounaaksi söin pankkimatkalla hankkimiani sipsejä, päivälliseksi tarjoilin itselleni kuusi pahaa kaurakeksiä. Odottamisessa minusta on tullut jo mestari, joten yhdeksän tuntia sinne tai tänne. Kun kello läheni iltakymmentä, jolloin juna lähtisi, aloin raahaamaan itseäni ja tavaroitani kohti varsinaista asemarakennusta. Kysyin oikeaa raidetta vanhemmalta herralta, joka istuskeli vartioimassa aseman edustaa. Mies antoi neuvot, mutta sanoi, ettei vielä kannata mennä. Hän tarjosi minulle istuinpaikkaa ja siinä sitten rupateltiin puolisen tuntia. Oikeassahan mies oli, vaikka vähän paljon epäilinkin: juna saapui raiteille vasta lippuun merkittynä aikana ja lähti paljon myöhemmin. Mies jopa saattoi minut portille ja heilutti hyvästiksi. Lupasin lähettää Helsingistä postikortin.
Tässä yöjunassa nukkumajärjestelyt olivat samanlaiset kuin Thaimaassa, vain verhojen väri vaihtui sinisestä kultaan. Simahdin heti ja heräsin aamuviiden jälkeen, kun juna saapui Kuala Lumpuriin. Nuokuin asemalla teräspenkillä kello kuuteen, kunnes kahvilat alkoivat avata oviaan, minkä jälkeen siirryin yhteen kuppilaan kittaamaan kahvia. Kolmen tunnin jälkeen hostellin respakin oli auki, joten jatkoin matkaa metrolla ja löysin perille ilman suurempia harhailuja. Eikä tarvinnut väitellä aamun iloksi yhdenkään taksikuskin kanssa.
(Hilpeälle tuulelle minut on saanut paitsi junamatkustaminen, myös tuo alla olevassa kuvassa näkyvä, Bangkokista hankittu uusi frisyyri. Hiukset hyvin (tai ainakin paremmin kuin viimeiset kaksi kuukautta), kaikki hyvin.)
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti