Tuulinen, aurinkoinen

(Kirjoitettu aiemmin tällä viikolla, julkaisen nyt paremman netin kera.)

Olkhonin saari on juuri niin upea kuin toivoinkin. Maisemat ovat sellaiset, että aina kun ottaa valokuvan, kiroaa miksi otos ei näytä läheskään yhtä vaikuttavalta kuin näkymä omin silmin. Saari on kuin yhdistelmä Islantia ja Galiciaa, ja välillä unohtaa että Baikal on järvi, niin valtava se on.

 

Olen majaillut Khuzhirin kylässä sympaattisessa Nikita's Homesteadissa, joka muodostuu hauskoista puurakennuksista, ihanasta sekamelskasta seinämaalauksia, puukaiverruksia ja kukkapenkkejä. Koska Olkhon on turisteista huolimatta aika eristyksissä oleva saari, on suihkun tilalla hana, pari sankoa saunatyyliin ja vettä voi lämmittää boilerissa. Huoneessa lattialankkujen välistä puskee sieniä ja sisällä ei kuivu kyllä yksikään kostea vaate. Se ei onneksi haittaa, sillä minulla kävi hyvä mäihä sään kanssa: päivisin on paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta ja öisin on saanut ihailla tähtitaivasta. Kämppikseni oli saapunut pari päivää aiemmin ja kokenut vähän huonomman sään, kun ilma oli täyttynyt lentävästä märästä hiekasta. Tuulesta täällä ei pääse eroon. Luinkin, että nimi Olkhon tarkoittaa "tuulinen, aurinkoinen" burjaatin kielellä.

Yksi parhaista jutuista majapaikassa on, että piha vilisee symppiksiä kissoja ja koiria. Yhtenä iltana otimme huoneeseen pari kissaa sisään yöksi ja ne tuhisivat tyytyväisinä pehmeässä sängyssä. Aamulla heräsin, kun kissanpentu tassutteli naamani ylitse.

 

 

Kun lähtee Nikita'sin takaportista ulos, on suoraan Baikalin rannalla, valtavien merestä nousevien Shaman Rocksien vieressä. Välillä kyllä huomaa, että ihmisillä on todella erilaisia käsityksiä, mikä on hienoa ja näkemisen arvoista. Lonely Planetissa Shaman Rockseista sanotaan, että ne ovat "neither huge nor spectacular". Minulle ne ovat yksi hienoimmista paikoista täällä ja olenkin käyttänyt aika monta tuntia vain niitä tuijotellen. Khuzhirin kyläkin mainitaan oppaassa vähemmän mairittelevin sanankääntein. Kyllä, onhan se täynnä aaltopellistä ja puunpalasista kyhättyjä hökkeleitä ja tarpeettoman leveä pääkatu pöllyää hiekasta kun ohi kaahaa autoja ja mönkijöitä. Mutta on siinä oma viehätyksensä, kun juo aamukahvia terassilla ja puolen metrin päästä ohi jolkottaa lehmä. Samoin siinä, että tällaisesta paikasta löytyy museo, jonka nimi on Museo. Siellä on muun muassa kellastunut kasvikokoelma, ruttaantunut tuuba, täytettyjä eläimiä tapittavin lasisilmin, vanhoja säilykepurkkeja, virkattuja kukkia, linnunmuna pakasterasiassa ja vaikuttava samovaaririvistö.

 

Totta toki, että saaren luonto on ehdottomasti se näkemisen arvoinen juttu. Ja jos luulin tänne tullessa, että tie oli kuoppainen, en ollut kokenut vielä mitään. Lähdin päiväretkelle pohjoisen Khaboyn niemeen ja tie oli enemmänkin yhtä suurta monttua suurimman osan matkasta. Mutta ne maisemat! Upeita rantoja, puuttomia kukkuloita, suoraan merestä nousevia valtavia kielekkeitä, sinisenä kimmeltävä Baikal. Reissulla pysähtelimme tasaisin väliajoin kiipeämään jonkin järkäleen päälle tai vain ihailemaan näköaloja. Oppaamme ei puhunut englantia, joten minä ja pari muuta venäjää ymmärtämätöntä saimme reissun aluksi paperilappuset, johon oli printattu stopit ja mitä siellä kannatti katsoa. Se ei toki pelastanut siltä, että lounastauon koitettua en löytänyt koko seuruetta mistään ja kävelin jyrkkää mäkeä ylös ja alas. Pakuja riitti, mutta sitä oikeaa ei löytynyt. Tuskan hiki laantui, kun opas ilmestyi pusikosta ja ohjasi eksyneen suomalaislampaan nuotion äärelle. Ruuan jälkeen nautittiin nokipannuchait, Venäjällä kun ollaan.

Suuri osa reitistä kulki kansallispuiston läpi, joten alue oli siisti tupakantumppeja lukuun ottamatta, mutta muualla ei voi olla huomaamatta roskan määrää. Muovipusseja, kaljatölkkejä, vodkapulloja, jopa autonrunkoja. Joku oli hylännyt rannalle teltan ja heittänyt päälle reissulta kertyneet jätteet. Khuzhirissa on kyllä jätekatos, mutta se on ollut niin täynnä, että koko ympärystä on täynnä roskaa ja seassa laiduntaa välillä pari lehmää. Näin upean paikan ei toivoisi hautautuvan jätteisiin.

 

 

Onneksi täälläkin on vielä paljon luontoa, joka on säästynyt muovivyöryltä. Sieltä löytyi muun muassa se lauma lehmiä, joka päätti lähteä niityltä vilvoittelemaan ja kylpi Baikalin kirkkaassa vedessä.

Omallakin todo-listallani oli vain tuo yksi asia: uida Baikalissa. Suoritettu, tuulen ja auringon kera.

 

 

 

 

 

 

 

Posted with Blogsy