On tämä kamalaa, kun päässä pyörii ympäristön vuoksi kauheat biisit. Kazanissa soi taukoamatta Frederikin Volga, Keski-Mongoliassa Hanna Ekolan Villihevosia ja viime sunnuntaina Tsingis Khan. Mutta se soi hyvästä syystä, jos Frederik voi hyvästä syystä soida.
Olin lievästi sanottuna innoissani näkemään Ulaanbaatarin ulkopuolella sijaitsevan Tsingis-kaanin patsaan. Koska se on 40 metriä korkea. Koska sen väitetään olevan maailman suurin ratsastajapatsas (ja olenhan jo nähnyt maailman korkeimman lipputangonkin, Bakussa). Koska patsaan päälle saa kavuta ihailemaan maisemia ja Tsingiksen teräkseen ikuistettuja kasvoja. Näin muutamia hyviä syitä mainitakseni.
Jo kaukaa patsas loisti hopeana keskellä ei mitään. Tsingis tuijotti kohti itää, syntymäseutujaan. Vuonna 2008 valmistuneen patsaan ympärillä on toistaiseksi tyhjää, vaikka sinne on suunniteltu jättimäistä 200 jurtan turistikylää. Monumentin eteen ajettiin pompöösistä portista, jonka suunnittelija on epäilemättä vieraillut Berliinissä.
Jätti-Tsingis, check. Mutta en ollut tiennyt muista patsaan tarjoamista nähtävyyksistä: jalustana toimivassa kaksikerroksisessa rakennuksessa sijaitsee maailman suurin mongolialaiskenkä ja myös maailman isoin kopio Tsingis-kaanin kultaisesta raipasta (alkuperäinen raippa on kuulemma löytynyt aikanaan juuri tältä paikalta). Siellä on toki myös pari museota, turistikauppoja ja ravintola, jonka voi vuokrata vaikkapa hääjuhlaa varten.
Tsingiksen edessä nököttäviin ratsastajapatsaisiin on saanut veistäjän näkemyksen omista kasvonpiirteistä vinolla pinolla tögrögejä. Tosin ne summat ovat pieni pisara valtameressä verrattuna patsaan kokonaiskustannukseen, reiluun neljään miljoonaan dollariin, jonka on maksanut yksi mongolialainen yritys. Money well spent, ajattelin, kun olin noussut patsaan sisällä portaikkoa ja astelin Tsingiksen haaroista hevosen kaulalle. Jättimäinen teräskäsi lepäsi kultaisella raipalla, joka kimalteli auringossa. Money well spent.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti