Irkutskia kuulemma kutsutaan Siperian Pariisiksi. No jaa, enpä siitä tiedä, mutta kaupungissa oli mukava tunnelma: vanhaa ja vielä vanhempaa sekaisin. (Ehkäpä positiivista kuvaa lisäsi, että onnistuin löytämään sokkeloisesta kauppakeskuksesta pienen sukkakaupan ja sieltä täydelliset leggingsit. Joka maassa ja kaupungissa hyviä sukkiksia metsästävä sukkahousuturisti iloitsi.)
Ulan Udessa todellisuus iskikin sitten vasten kasvoja, kun saavuin lauantai-iltana kaupunkiin. Paljon kodittomia, jotka nukkuivat keskellä katua. Juopuneita, jotka hädin tuskin pystyivät seisomaan. Yksi koditon makasi maassa ja paikalle tuli pari virka-asuista miestä. Kun kuljin ohi tunnin päästä kauppaan, maassa oli enää pahvilaatikko ja miehen kolikot. Kaupasta tullessani arvokkaimmat kolikotkin oli viety.
Tarkoituksenani oli nukkua Ulan Udessa vain yön yli ja jatkaa heti aikaisin aamulla bussilla Ulaanbaatariin. Eipä paljon naurattanut kun kello kymmenen illalla selvisi, että lippuani ei oltukaan ostettu, koska maksu ei ollut tullut perille. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa paikallisbussi rajalle ja sieltä takseilla kohti Ulaanbaataria. Niin paljon väsytti, että se reissu olisi varmaan päättynyt siihen, että itken rajapyykillä ja raahaan rinkkaani väärään suuntaan.
Niinpä ajattelin yrittää lippua seuraavan päivän bussiin ja viettää ekstrapäivän Ulan Udessa. Ei mikään maailmanlopun tilanne, mutta väsyneenä, likaisena ja uupuneena asiat aina paisuvat. Sunnuntaina hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näytti valoisammalta: lippu vaikutti järjestyvän ja kaupunkikin esitteli kauniimman puolensa.
Päänähtävyys Ulan Udessa on Leninin pää. 7,7 metriä korkea sellainen. Muita suuria nähtävyyksiä ei ihan kaupungin keskustassa olekaan, mutta sunnuntaina riitti silti nähtävää ja elämää. Yhdellä aukioista suihkulähde oli ohjelmoitu suihkuamaan musiikin tahdissa. Kävelykadulla lapset kulkivat ilmapallojen kanssa, ja torille rakennetussa tivolissa riitti ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok pyöriä pää alaspäin laitteissa, joiden valmistuspäivästä on jo aika monta vuosikymmentä. Koska reissu on rähjäännyttänyt, harkitsin myös puolivakavasti viisumikuvien ottoa liikkeessä, jossa pienestä lisämaksusta photoshopattiin päälle puku ja siistimpi kampaus. Lisäksi jonotin 45 minuuttia postissa, jotta sain pari postimerkkiä. Tänään oli sellainen päivä, että sekin oli ihan hauskaa.
Seuraavaksi suuntana siis Mongolia, ja Venäjän etappi jää taakse. Venäjä on yllättänyt matkailumaana monellakin tapaa. Kun lähdin reissuun, ajattelin aiempienkin kokemusten perusteella, että tylyyn asenteeseen voisi törmätä ainakin suurissa kaupungeissa. Mitä vielä! Lähes kaikki tapaamani paikalliset ovat olleet auttavaisia ja mukavia, myös tilanteissa, joissa kielimuurin takia on vain heiluteltu käsiä ja hymyilty. Spasiba bolshoi!
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti