Hei hei suurkaupungit, terve Hoi An! Ulaanbaatar, Peking, Shanghai, Hangzhou, Nanning, Hanoi. Eiköhän tässä ole saatu ihan tarpeeksi savusumua keuhkoihin koko ihmiselämäksi. Oli aika siirtyä pienempään paikkaan ja vieläpä meren rannalle.
Matka sujui vähän liian hyvin ilmastoidulla yöjunalla, joka saapui aamupäivällä Danangiin. Sieltä tarkoituksena oli jatkaa 40 kilometrin matka paikallisbussilla. Mutta linja-autoasemalle olikin parin kilometrin matka, joten ei auttanut kuin ottaa sinne taksi. Kuski nappasi rinkkani ja vei sen moottoripyörälle. Kyseessä oli Easy Rider, jotka vievät reissaajia moottoripyörän selässä vähemmän tallatuille poluille. Kun kerroin minne matka, mies ehdotti, että veisi minut Hoi Aniin asti. Pienen pohdinnan jälkeen ajattelin, miksi ei. Itse asiassa olin halunnut Dalatiin, jossa moottoripyöräoppaita riittää, mutta aikatauluun se ei oikein sopinut. Olisi kiva mennä pyörällä edes pieni matka.
Mutta eihän se siihen toki jäänyt. Hyvä kauppias kun oli, mies näytti minulle paksuja vihkoja, jotka olivat täynnä reissaajien suosituksia. Kaiken huipuksi yhden tekstin oli kirjoittanut tuttu nimi Helsingistä yliopistoajoilta. Pieni maailma. Joten pääsimme yhteisymmärrykseen parin päivän reissusta, joka starttaa huomenna. Välillä on hyvä saapua paikalle suunnitelmitta, niin niitä syntyy näin, sattuman kautta.
Hoi An on pieni paikka, täynnä turisteja ja satoja räätäleitä. Silti aika hurmaava. Olin buukannut etukäteen hotellista dormin edulliseen hintaan. Paikan päällä minut ohjattiin kellarikerrokseen kahden hengen huoneeseen, jonka jakaisin siellä jo asustavan naisen kanssa. Hän ei ollut paikalla, ja lähdin syömään. Kun palasin takaisin ja menin kysymään avainta respasta, huomasinkin kaikki kamani aulan lattialla. Jostain syystä minulle oli uusi huone, ylemmästä kerroksesta. Eikä tänne ole tullut ketään muuta. Joten dormin hinnalla olen asustellut yksin kivassa ja tilavassa hotellihuoneessa. Aamiainen pannareilla ja hedelmäbuffetilla varustettuna on kivaa plussaa, mutta etenkin mahdollisuus nukkua yksin. Olen jakanut öisin tilan niin hostelleissa, hotelleissa, junissa, busseissa kuin jurtissa. Ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen samassa huoneessa ei nuku kukaan muu. Luksusta!
Luksusta oli myös tämän päiväinen ohjelmani. Ruokafiilistelyni nimittäin kohtasi huippunsa. Eilen kävin syömässä Minh Hien -nimisessä ravintolassa. Vietnamilaiset kevätkääryleet ja banaaninlehdessä kypsytetty munakoiso olivat parasta ruokaa mitä olen syönyt vähään aikaan. Onneksi Hoi Anissa moni ravintola järjestää kokkauskursseja, ja myös Minh Hienin edessä oli asiasta kyltti. Niinpä saavuin tänään ravintolalle kello yksitoista ja olinkin päivän ainoa osallistuja. Sain valita listalta kaksi ruokaa, jotka valmistaisimme. Ensimmäinen valinta oli helppo: ne taivaalliset tuorekääryleet. Toiseksi ruuaksi valikoitui paikalliset Hoi Anin pannarit. Keittiö oli käytännössä perheen olohuoneessa ja siinä sitten yhdessä pilkoimme, paistoimme sekä maustoimme. Samaan aikaa kirjoitin kynä sauhuten ylös reseptejä pimeän talven varalle. Pannarit valmistettiin riisijauhoseoksesta, ja paistettaessa mukaan lisättiin muun muassa sieniä ja ituja. Lopulta kullankeltainen paistos pyöräytettiin riisipaperiin mintun, kurkun ja salaatin kera, ja dippailtiin itsevalmistettuun kastikkeeseen. Nam! Kurssi oli paras sijoitus vähän aikaan.
Iltapäivällä lainasin vielä polkupyörän hotellilta ja pyöräilin meren rannalle parin kilometrin päähän. Kengät pois ja jalat aaltoihin.Tyynimeri! Näin pitkälle olen jo päässyt Suomesta lentämättä metriäkään, uskomatonta.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti