Sattumalta siis tapasin Danangin asemalla Easy Riderin eli moottoripyöräoppaan nimeltä Uncle Nine Duong. Tämän sattuman seurauksena lähdimme kahden päivän matkalle moottoripyörän selässä pari päivää myöhemmin. Mikä tuuri minulla kävikään!
Reissun aikana koin Vietnamia, joka olisi muulla tavoin jäänyt itseltäni pimentoon. Ajelimme pieniä vuoristoteitä, peltojen vierustoja, kuluneita siltoja. Yksi joen yllitys tehtiin jopa bambuveneellä. Yön vietimme pienessä Praon vuoristokylässä, jossa hostellin seinällä majaa pitivät kymmenet liskot.
Matkaan mahtui monenlaista:
Pysähdyimme pienen kylän torilla, jossa oli myynnissä muun muassa riisipelloilta pyydettyjä kaloja. Miesjoukko hoilasi karaokea ison telkkarin äärellä, kuulemma tyypillistä toritoimintaa. Tien vieressä tehtiin uskomattomalla vauhdilla savesta kattotiiliä, täysin käsin (ja jaloin).
Vähän matkan päästä kurvasimme vanhan omakotitalon pihalle. Sisällä paukkui valtavalla volyymillä automaattiset silkkikutomapuut. Pian stoppina puolestaan oli maanviljelijöiden talo, jossa nainen valmisti riisipaperia hellalla. Minäkin sain tehdä omani ja todistettavasti oli ihan hyvää, sillä perheen ihanat pikkukoirat kerjäsivät innolla. Valkoiset kyyhkyset majailivat talon pihalla vanhoissa telkkareissa.
Vierailimme myös muun muassa vähemmistökansan kylässä, jossa valmisteltiin seuraavan päivän häitä: pari sikaa oli teurastettu juhlaa varten, naiset valmistivat nuotion ääressä ateriaa. Lapset juoksivat luokseni jonossa pyytämään karkkia. Tunsin itseni siinä kylässä todelliseksi pinkiksi 163-senttiseksi jättiläiseksi.
Osan matkasta ajoimme kuuluisaa Ho Chi Minh Trailia keskellä vuoristoa. Vietnamin sodan jäljet ovat monessa paikassa yhä näkyvissä: yhden kylän keskellä oli valtava pommituksissa syntynyt monttu. Maisemat olivat vuoristossa upean vehreät, ja olipa ihana hengittää raikasta ilmaa! Ohittaessamme kyliä monesti nenään tuli pehmeä kanelin tuoksu, kun maustetta kuivattiin tien varsilla. Jokaisessa pikkukylässä lapset heiluttivat innokkaasti tien vieressä ja huusivat perään hello. Vastaan ajoi moottoripyöriä, joissa kuljetettiin painovoimaa uhmaten kaikkea hirsistä runkopatjoihin.
Tähän päälle vanhoja temppelien raunioita ja yksi ihan järjettömän kokoinen buddhapatsas. Kaiken huipuksi kävin uimassa vesiputouksessa vuoristossa ja paluumatkalla näimme vielä villejä apinoita metsän vierustassa. Voiko nyt enää enempää pyytää?
Upeita paikkoja siis riitti, mutta parasta ehdottomasti olivat tapaamani lukuisat ystävälliset ihmiset. Yksi niistä oli oppaani Uncle Nine. Siinä vasta mukava tyyppi, jolla jutut eivät loppuneet. Ei ollut kysymystä, johon en olisi saanut vastausta, joskus toki ensin vähän juksattiin suomalaista. Naurua siis riitti. Lempinimen taustalla muuten on, että viisikymppinen mies on 21 sisaruksesta yhdeksäs (lapset ovat tosin neljän vaimon kanssa).
Matkan päätteeksi sain käydä Duongin perheen kotona suihkussa, koska juna Saigoniin starttasi vasta myöhemmin illalla. Lisäksi vaimo jopa laittoi minulle illallista! Tämä reissu oli kyllä jokaisen dongin arvoinen ja enemmän. Jos satutte Vietnamiin, soittakaa Duongille. Ei ihme, että hänellä on vakkariasiakkaita, jotka palaavat uudelleen ja uudelleen.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti