Phnom Penhistä jatkoin Siem Reapiin, jonne matka kesti bussilla seitsemisen tuntia päällystämätöntä tietä. Matkalla viihdyttivät kambodzalaiset saippuaoopperamaiset karaokevideot, Terminator-leffa sekä tuulilasia ympäröineet tekokukka-asetelmat ja aurinkolasipäiset pehmonallet.
Siem Reap on ihan kiva kaupunki, mutta ei tänne tulla hyvän ruuan tai shoppailun takia (vaikkakin vain nuo asiat ovat tänään kahden kohdan todo-listallani). Tänne tullaan katsomaan Angkor Watia. Sinne suuntasin itsekin eilen.
Angkor Wat on rakennettu 1100-luvulla ja se toimi ensin hindutemppelinä, sittemmin buddhalaisena. Itseasiassa Angkor Wat on vain yksi lukuisista jättimäisistä temppeleistä Angkorissa, mutta niistä kylläkin se kuuluisin. (Ja isoin, itse asiassa maailman suurin uskonnollinen rakennus. Maailman isoin ratsastajapatsas, maailman suurin aukio, tämähän käy jo keräilyharrastuksesta.)
Monet menevät temppeleille jo viideltä aamulla ihailemaan auringonnousua, mutta itse päädyin inhimillisemmin hikoilemaan keskipäivän polttavaan aurinkoon. Jaoin tuk tukin hostellilta tutun saksalaismiehen kanssa. Onneksi kummallakin oli sama agenda: jokaista pylväskaiverrusta ei jäädä tutkimaan suurennuslasilla vaan keskitytään suurempiin linjoihin (lue: vähempikin riittää).
Angkor on valtava yli 400 neliökilometrin alue, joten on normaalia viettää temppeleillä kolme päivää, jotkut saapuvat viikoksi. Lippukassalla jokainen tulija valokuvataan, kuva printataan henkilökohtaiseen lippuun ja lappua sitä vilautellaan erikseen jokaisella temppelillä. (Oman tikettini kuvaa katsoessa tuli muuten mieleen, että meikit on keksitty ihan syystä.)
Angkor on Kambodzan ehdottomasti suurin turistikohde. Populaa riittikin, mutta temppelit ovat niin labyrinttimaisia, että yhtäkkiä sitä huomasi olevansa yksin osin romahtaneiden pylväiden ja jättimäisten kivipäiden keskellä. Temppelit ovat monelle paikalliselle pyhä paikka. Niinpä usean patsaan edessä paloi suitsukkeita, eteen oli tuotu hedelmiä ja muita lahjoja.
Ihana tuk tuk -kuskimme kuljetti meitä paikasta toiseen ja jotenkin onnistui haukankatseella aina heti bongaamaan meidät temppeliltä purkautuneen ihmismassan keskeltä. Jotkut tutustuvat alueeseen pyöräillen, mutta siinä on mielestäni jo itsetuhoisia vivahteita, sillä etäisyydet eivät ole mitenkään pieniä ja kostea kuumuus uuvuttaa kyllä ihan kävellessäkin.
Oma suosikkini oli Ta Prohmin temppeli, jossa Tomb Raideriakin on kuvattu. Vau, mikä paikka! Temppelin raunioiden päällä kasvoi valtavia puita, joiden juuret kiemurtelivat sammaloituneiden kivikasojen välissä. Siellä vinojen pylväsrakennelmien ja hämärien käytävien keskellä kävi tosin pari kertaa mielessä, että toivottavasti nämä eivät romahda kaikista mahdollisista hetkistä juuri nyt.
Eivät romahtaneet.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti