Nanningista matkasin Hanoihin bussilla, yhteensä aikaa kului kahdeksan tuntia. Rajanylitys tapahtui Friendship Passilla, joka oli nimensä veroinen. Piikkilanka-aitojen sijaan raja-asemaa ympäröi näyttävä suihkulähde, värikkäät myyntikojut ja selfieitä räpsivät hymyilevät rajanylittäjät.
Kiinan puolella saimme bussista laput kaulaan, jotta meidät osattaisiin poimia oikeaan bussiin passintarkastuksen jälkeen. Sitten ihmiset plus kamat golfautoon ja huristellen rajalle. Vähän jännitti, koska minulla ei ollut Vietnamiin viisumia: Suomi on yksi niistä harvoista maista, jonka kansalaiset voivat viettää Vietnamissa 14 päivää ilman läpyskää passin välissä. Mutta asia tuntui olevan onneksi läpihuutojuttu. Ainoa, joka viisumin perään kyseli oli Kiinan rajavirkailija: hän ei varmaan halunnut leimata passia ulos maasta, jos urpo matkailija ei ollutkaan tajunnut hankkia viisumia seuraavaan kohteeseen. Selitys kuitenkin hyväksyttiin saman tien ja hymyillen. Tällä etapilla suurinta jännitystä aiheuttikin golfautosta jalkaani tarrautunut jäätävän kokoinen ötökkä ja Hanoin päässä jo aiemmin mainittu liikenteestä hengissä selviäminen.
Vietin Hanoissa pari päivää. Ilmassa oli hieman matkaväsymystä: parin kuukauden rajapyykki tuli vastaan ja välilllä oli vaikea saada itseään ulos hostellin ovesta. Lisäksi pientä päänvaivaa aiheutti matkakohteiden valinta: Vietnamissa riittää nähtävää, mutta 14 päivään ei voi tai kannata mahduttaa kaikkea kiinnostavaa. Niinpä välistä jäi muun muassa Halong Bay, koska näissä fiiliksisissä en halunnut tunkea itseäni johonkin turistipaattiin vain koska paikka täytyy nähdä. Hetkessä eläminen ei ole muutenkaan vahvuuteni, ja matkasuunnitelmasopan keskellä se tuntuu välillä tavallistakin vaikeammalta.
Pientä ahdistusta aiheutti myös jatkuva myynti ja pysäyttely kadulla, johon tottumiseen menee taas aikansa. Yksi mies jopa tarttui kävellessäni kenkääni ja alkoi kiillottaa sitä. Harmitti myös siksi, että vietnamilaiset ovat aidosti ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä, mutta helposti huomaan ajattelevani, että mitäköhän minulle taas myydään. Istuin puistossa katukivetykselle ja kuulin jonkun huutelevan hello hello selän takana. En reagoinut mitenkään, mutta sitten viereeni ilmestyi mummeli, joka hymyillen antoi minulle sivun sanomalehteä alustaksi. Tunsin oloni alhaiseksi, koska olin olettanut, että joku kauppaa minulle matkamuistoa, ananasta tai jotain siltä väliltä. Mummo halusikin vain tarjota apuaan hyvää hyvyyttään. Paikallisten ystävällisyydestä hyvä esimerkki oli myös ensimmäisenä iltana ravintolassa viereeni istunut työntekijä, jonka kanssa päädyin juttelemaan reilun tunnin ajan muun muassa Alvar Aallosta: tarjoilija kun oli päiväammatiltaan arkkitehti.
Turisteja varoitellaan täällä jatkuvasti huijauksista. Useimmiten se tarkoittaa, että palveluista voi joutua maksamaan ylihintaa, jos ei tiedä etukäteen oikeaa hintahaarukkaa. Toki on typerää joutua maksamaan moninkertainen hinta, mutta olen ottanut periaatteen, että jos hinta on minulle kohtuullinen ja budjetin rajoissa, voin sen maksaa. Helposti sitä rupeaa vänkäämään summista, joilla on pieni merkitys omalle matkabudjetille, mutta myyjän päiväpalkassa merkitys on jo iso. Etenkin Vietnamin kaltaisissa maissa, joissa käytetään miljoonia iskee helposti rahasokeus, eikä muista, että 10 000 dongia on vain 40 senttiä. Kävin Hanoissa myös vietnamilaisista naisista kertovassa museossa, josta mieleen painuivat etenkin katumyyjänaisten tarinat: kuinka he joutuvat jättämään perheensä maaseudulle ja tulemaan kaupunkiin työskentelemään aamusta yöhön, jotta saavat rahaa ruokaan ja lasten koulutukseen. Siksikin kannattaa miettiä, onko itselle tarpeen riidellä paristakymmenestä sentistä.
Kuulin ohimennen Hanoissa toisen ulkkarin kuvaavan kaupungin katuja yhdeksi valtavaksi ostoskeskukseksi. Osuvasti sanottu: katumyyjien lisäksi kivijalat pursuavat hyvin erikoistuneita kauppoja. Yhdestä saa pelkkiä nappeja mutta kylläkin kaikenlaisia mahdollisia nappeja, toisessa kaupataan satoja erilaisia kutsukortteja. Jos jokin ajatus on tässä reissussa vahvistunut, ainakin se, että tavara ei tästä maailmasta todellakaan lopu. Eikä onneksi myöskään ystävälliset ja avuliaat ihmiset.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti